22.7.1986

Kanne Sysmän kihlakunnanoikeudessa

Sysmän Osuuspankki on A:lle ja Niverä-Holding Oy:lle 8.5.1984 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että A oli 8.11.1983 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt pojalleen B:lle perustettavan osakeyhtiön lukuun omistamansa Niverä-nimisen tilan RN:o 1:276 ja Kanavamäki-nimisen tilan RN:o 1:281, molemmat Sysmän kunnan Voipalan kylässä 55.000 markan hinnasta apporttiomaisuutena osakepääomaosuuden maksamiseksi yhtiölle. Kauppakirjan mukaan rasitustodistuksissa mainitut rasitukset siirtyivät ostajan vastattavaksi. Tiloihin kiinnitettyjen haltijavelkakirjojen pääoma oli yhteensä 76.400 markkaa. Tilojen todellinen arvo oli kuitenkin ainakin 250.000 markkaa.

Niverä-Holding oli 19.1.1984 merkitty kaupparekisteriin ja 23.1.1984 ottanut vastattavakseen kiinteistöjen kaupasta. Yhtiölle oli 15.2.1984 myönnetty lainhuuto kiinteistöihin. A, joka omisti yksin yhtiön osakepääoman, oli 28.3.1984 myynyt osakkeensa autoilija C:lle 196.000 markan kauppahinnalla. Osuuspankilla oli huomattavat saatavat A:lta. Osa saatavista oli vahvistettu maksettaviksi lainhakupäätöksillä. Ulosottomies oli 12.4.1984 todennut A:n varattomaksi. Kun 8.11.1983 vahvistetulla kauppakirjalla luovutettujen kiinteistöjen käypä arvo huomattavasti ylitti kauppakirjaan merkityn kauppahinnan, luovutus oli lahjan luontoinen ja mainitut tilat olivat tosiasiassa siirtyneet pois A:n varallisuuspiiristä ja luovutus näissä olosuhteissa tehtynä oli tapahtunut velkojain oikeuden loukkaamiseksi. Tämän vuoksi osuuspankki on vaatinut, että 8.11.1983 tehty kiinteistöjen luovutus määrätään ulosottolain 3 luvun 35 §:n ja konkurssisäännön 46 §:n b kohdan nojalla lahjan luontoisena ja velkojain oikeutta loukkaavana peräytymään. Lisäksi osuuspankki on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Kihlakunnanoikeuden päätös 7.8.1984

A:n ja yhtiön kiistettyä kanteen kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi seuraavaa:

A oli jättänyt suorittamatta osuuspankille 1) Mikkelin lääninhallituksen 3.5.1984 antamalla lainhakupäätöksellä tuomittua vekselisaatavaa 62.500 markkaa, provisiota 1/3 prosenttia vekselin määrästä ja protestikuluja 40,80 markkaa sekä oikeudenkäyntikuluja 500 markkaa, 2) Mikkelin lääninhallituksen 3.5.1984 antamalla lainhakupäätöksellä tuomittua velkakirjasaatavaa 10.441,99 markkaa 10,25 prosentin korkoineen 16.1.1984 lukien ja 2 prosentin viivästyskorkoineen 15.2.1984 lukien sekä oikeudenkäyntikuluja 500 markkaa, ja 3) Mikkelin lääninhallituksen 11.4.1984 antamalla lainhakupäätöksellä tuomittua velkakirjasaatavaa 70.000 markkaa 12,75 prosentin korkoineen ajalta 16.12.1983 - 2.3.1984 sekä 12,75 prosentin korkoineen ja 2 prosentin viivästyskorkoineen 2.3.1984 lukien sekä oikeudenkäyntikuluja 400 markkaa.

Edellä 1) kohdassa mainitun saatan perimiseksi 12.4.1984 toimitetussa ulosottoyrityksessä A oli todettu varattomaksi. Tuossa yhteydessä oli käynyt ilmi, että A oli vaimonsa D:n suostumuksin 8.11.1983 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt pojalleen B:lle perustettavan yhtiön lukuun omistamansa Niverä ja Kanavamäki-nimiset tilat. Kauppahinnasta 55.000 markkaa oli apporttiomaisuutta myyjän osakepääomaosuuden maksamiseksi perustettavalle yhtiölle, minkä lisäksi ostaja oli ottanut vastatakseen kiinteistöjä rasitustodistuksen mukaan rasittavista yhteensä 76.000 markan suuruisista velkakirjalainoista.

Niverä-Holding Oy:n toimialana oli kiinteistöjen ja arvopapereiden omistaminen ja niillä käytävä kauppa ynnä kiinteistöjen rakentaminen. Yhtiön hallituksen ainoana jäsenenä oli A ja varajäsenenä B.

Kysymyksessä olevat tilat käsittivät huvilakiinteistön ja olivat arvoltaan todistajana kuullun kunnan rakennustarkastajan mukaan noin 250.000 markkaa.

Kihlakunnanoikeus on katsonut jutussa ilmenevistä asianhaaroista olevan pääteltävissä, että kiinteistöjen luovutus oli pääasiallisesti tehty A:n velkojien vahingoksi olosuhteissa, että takaisinsaanti konkurssipesään olisi ollut luvallinen, jos ulosmittauksen sijasta olisi haettu konkurssia.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on ulosottolain 3 luvun 35 §:n ja konkurssisäännön 46 §:n b kohdan nojalla määrännyt, ettei sanottu kiinteistön luovutus ja yhtiölle sen perusteella myönnetty lainhuuto ollut esteenä mainittujen tilojen käyttämiseen osuuspankilla A:lta edellä 1-3 kohdissa olevien saatavien suorittamiseen. A ja yhtiö on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan osuuspankin oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 5.12.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhtiö valittamalla olivat saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöstä. A ja yhtiö on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan osuuspankin oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 800 markalla.

Perustelut

A on 8.11.1983 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt pojalleen B:lle perustettavan yhtiön lukuun omistamansa tilat Niverä RN:o 1:276 ja Kanavamäki RN:o 1:281 molemmat Sysmän kunnan Voipalan kylässä 55.000 markan hinnasta apporttiomaisuutensa osakepääomaosuutensa maksamiseksi yhtiölle. Muutamaa päivää myöhemmin eli 11.11.1983 A on allekirjoittanut Niverä Holding Oy:n perustamiskirjan. Sen mukaan hän on merkinnyt yhtiön kaikki osakkeet ja luovuttanut niiden maksamiseksi edellä mainitut tilat. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin 19.1.1984. Yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä on ollut A ja varajäsenenä B.

Mikkelin lääninhallitukselle 26.3.1984 toimitetussa hakemuksessa Sysmän Osuuspankki on anonut A:n, hänen vaimonsa D:n ja B:n henkilökohtaisen omaisuuden panemista takavarikkoon tai myymis- ja hukkaamiskieltoon yhteensä 157.500 markan takausvelan maksamisen vakuudeksi. Lääninhallituksen 28.3.1984 antama välipäätös on 30.3.1984 annettu tiedoksi D:lle. A on 28.3.1984 päivätyllä kauppakirjalla myynyt yhtiön koko osakekannan 196.000 markan kauppahinnasta C:lle. Käteisenä maksettava 166.000 markan kauppahinta on maksettu 30.3.1984. Ulosottoyrityksessä 12.4.1984 A on todettu varattomaksi.

Apporttiluovutus ei tosin ole käsittänyt omaisuuden lahjoittamista, mutta se on aikaansaanut A:n varoissa sellaisen muutoksen, joka ainakin jonkin aikaa on ollut omiaan vaikeuttamaan saatavien perintää pakkotoimin. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon koko osakekannan myyminen edelleen sekä A:n pian sen jälkeen tapahtunut toteaminen varattomaksi, Korkein oikeus katsoo, että A on menetellyt edellä kerrotuin tavoin saattaakseen omaisuutensa velkojiensa ulottumattomiin ja että apporttiluovutus tuon menettelyn osana on tehty A:n velkojien vahingoksi sellaisissa olosuhteissa että takaisinsaanti konkurssipesään olisi ollut luvallinen jos ulosmittauksen sijasta olisi haettu konkurssia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A ja yhtiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan osuuspankille korvaukseksi sillä vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1.200 markkaa.